Lähtölaukaus vammaisurheilun testaamisen kehittämiselle Suomessa

Vammaisurheilun testaamisen kehittämispäivä sai ideansa Liikuntatieteellisen Seuran Kuntotestauksen asiantuntijaryhmän kokouksessa. Ryhmässä oli useana vuonna pohdittu Kuntotestauspäivien ohjelmaa työstettäessä, tulisiko vammaisurheilun testaamisesta sisällyttää oma osuus päivien ohjelmaan. Kiinnostusta ja tarvetta aiheen tarkempaan käsittelyyn oli, mutta yhden session todettiin jäävän pintaraapaisuksi. Tästä syntyi idea vammaisurheilun testaamisen kehittämiselle kokonaan omistetusta teemapäivästä.

Päivää lähdettiin työstämään yhteistyössä LTS:n, Pajulahden, Paralympiakomitean sekä Olympiakomitean Huippu-urheilu yksikön asiantuntijoiden kesken. Webinaarin aiheeksi päätettiin vammaisurheilun testaamisen nykytilanne Suomessa. Aihe oli perusteltu, sillä Suomessa vammaisurheilun testaamiskulttuuri on vielä osin nuorta ja tietoa vammaisurheilijoiden testaamisen erityispiirteistä ei ole riittävästi. Ohjelmatyöryhmän toiveena oli, että aihe herättäisi kuntotestaamisen ammattilaisten kiinnostuksen ja toimisi lähtölaukauksena laajemmalle keskustelulle sekä yhteistyölle vammaisurheilijoiden testaamisen kehittämiseksi Suomessa.

Testauksen lähtökohtana vammaisurheilijan urheilusuorituksen kehittäminen ja parantaminen

Lähtökohdat ja tarpeet fyysisen kunnon mittaamiselle ovat samat, oli kyseessä sitten vammainen tai ei-vammainen urheilija. Tietoa fyysisestä suorituskyvystä tarvitaan urheilijan kehityksen seuraamiseen, tavoitteellisen valmennuksen tueksi ja tulosten parantamiseen. 

Vammaisurheilussa on kuitenkin erityisominaisuuksia, jotka ovat olennaista ottaa huomioon fyysisen kunnon mittaamisessa. Näitä ovat esimerkiksi vammaluokka, vamman vaikutukset fysiologiaan ja lajispesifit vaatimukset. Jotta testaamisesta saataisiin mahdollisimman paljon hyötyä urheilijalle ja valmennukselle, tulee testaamisen ammattilaisen ymmärtää syvällisesti vamman luonne. Testaamisessa tarvitaan niin tutkittua tietoa kuin kokemuspohjaista osaamista. Kokemusosaaminen korostuu, sillä laadukasta tutkimustietoa vammaisurheilijoista ei ole liialti, ja toisaalta vamman vaikutus suorituskykyyn on hyvin yksilöllistä ja erilaisia vammakategorioita on paljon.

Vammaisurheilun testaamisen kehittämispäivän ohjelma rakennettiin tältä pohjalta. Puhujiksi saatiin vammaisurheilun kotimaisia huippututkijoita ja -osaajia. Lisäksi webinaariin onnistuttiin saamaan myös professori Vicky Tolfrey vammaisurheilun pioneerimaasta Britanniasta.

Puhujien alustuksista oli havaittavissa vanha totuus: urheilijoiden valmennuksen ja testauksen taustalla tulisi aina olla perinpohjainen lajianalyysi sekä vahva lajin fysiologisten, biomekaanisten, taidollisten ja psyykkisten vaatimusten tuntemus. Lajikohtaisten suorituskykyä rajoittavien tekijöiden tunnistaminen on oleellista sekä lajikohtaisella että yksilötasolla, jotta osaamme testauksessa ja valmennuksessa mitata, analysoida sekä priorisoida oikeita asioita. Professori Vesa Linnamon ja parahiihtäjien päävalmentajan Ville Sampolahden esittelemät tutkimukset ja analyysit olivat oiva esimerkki siitä, että myös vammaisurheilun testaamisen ja valmennuksen kehittäminen kaipaa lisää huippusuoritusten pullonkaulojen tunnistamista. Haaste on kova, koska lajeja ja vammaluokkia on paljon. Myös resurssit ovat aina rajalliset.

Vähäinen tutkimustieto korostaa toimivan vuorovaikutuksen ja yhteistyön merkitystä

Vammaisurheilun testaamisen kehittämispäivässä käydyissä keskusteluissa nousi esiin kysymys siitä, onko suomalaisessa testauskulttuurissa ja kehityshankkeissa painotettu liikaa kestävyysominaisuuksien testaamista. Tulisiko nopeuteen, nopeusvoimaan ja anaerobiseen suorituskykyyn pohjaavia lajeja priorisoida vammaisurheilijoiden testaamisen tutkimus- ja kehittämistoiminnassa?

Oli niin tai näin, urheilija-valmentaja -parin ja testaajien kommunikointi on aina avainasemassa, jos testien tulokset halutaan saada maksimaalisesti hyödynnettyä huipputuloksen metsästyksessä. Vuorovaikutuksessa korostuvat luottamus sekä yksittäisen urheilijan tarveanalyysi. Tämä on aina haastava yhdistelmä tutkimustiedon, valmennusopin ja lajiperinteen tuntemusta sekä urheilijan, valmentajan ja testaajan kokemusta, systemaattista datan keruuta ja rohkeutta uudistua ja toteuttaa valmennuksen taidetta. Olisi hyvä pohtia, mitkä tässä yhteistyössä ja osaamisessa ovat mahdollisia pullonkauloja.

Vammaisurheilussa haaste on erityinen, koska erilaiset vammat lisäävät muuttujia yhtälöön. Populaatiot eri vammakategorioissa ja lajeissa ovat pieniä, joten luetettavan tutkimustiedon ja datan kerryttäminen ei ole helppoa. Tämä korostaa koko kentän yhteistyön ja avoimuuden tarvetta, jolle suomalaisessa urheiluvalmennuksessa aika ajoin esiin nouseva kuppikuntaisuus on myrkkyä. Toivottavasti vammaisurheilun ja sen testaamisen kehittämisessä ei kompastuta tähän ilmiöön.

Vilja Sipilä ja Jonne Kamsula
Liikuntatieteellisen Seuran erityisasiantuntijat